Säästäminen saattaa olla
toisille helppoa ja toisille haastavaa. Sen huomaan omista lapsista. Meillä on kolme
tyttöä, joista taipumus säästämiseen tai kuluttamiseen alkaa nyt paljastua.
Voisi karkeasti jakaa
taipumukset kahteen näkökulmaan. On olemassa luonnostaan säästäväisiä ihmisiä
ja toisella puolella rahan käytöstä nauttivia ihmisiä. Joillekin säästäminen ei
tuota tuskaa vaan sitä he tekevät luonnostaan selkeiden tavoitteiden kera. Jos
vertaan itseäni ja siskoani, niin minä olen ollut kova säästämään pienestä
pitäen, säästin jopa äitini rahoja ja kielsin häntä ostamasta ”turhia” paitoja.
Rahan käyttäminen on minulle taas tuntunut aina vaikealta, huomaan että
aikuisiässäkin mietin todella tarkkaan mitä mikäkin maksaa ja mitä kannattaa
hankkia. Minähän en maksa Suomessa vedestä, vaikka minulla olisi kovakin jano. Lisäksi
tunnistan ja tunnustan, että minulle myös antaminen tuottaa vaikeuksia.
Siskoni ei ole nuorena ollut
kovin säästäväinen samalla tavalla kuin minä. Hän on aina nauttinut
kuluttamisesta. Hän on myös lapsena ollut hyväsydäminen ja antanut omista
viikkorahoistaan köyhille, jos tilaisuus siihen tuli. Itse taas suljin
mieluummin silmäni ja menin nopeasti tilanteen ohitse. Olen onneksi jotenkuten oppinut,
”korvamerkitsemällä’” rahoja, nauttimaan kuluttamisesta ja antaminenkin on
nykyään helpompaa. Kerron tästä tarkemmin erillisessä julkaisussa. Siskonikin oppi
selkeästi säästämään saavuttaakseen tavoitteitaan. Esim. lukioiässä hän teki
monia töitä samaan aikaisesi ja näillä kesätyörahoilla hän lähti yli puoli
vuotta kestävälle maailmanympärysmatkalle.
Luonteet tulevat lapsissa
esiin jo hyvin varhain, jopa ennen kouluikää. Meidän vanhin tytär on säästeliäs
luonteeltaan. Hänellä on aina selkeät tavoitteet mihin hän säästää. Koska
lapsemme ovat nuoria, niin haluamme opettaa säästämisestä säästämällä johonkin
isompaan hankintaan tai tekemistä varten. Esikoisellamme on selkeästi
vaikeampaa laittaa lahjoitukseen osan viikkorahastaan. Tätä siis harjoitellaan
vielä. Keskimmäinen tytär käyttäisi kaiken viikkorahan pehmoleluihin, jos vaan
saisi. Hän on myös hyvin antelias ja on ihana nähdä miten hän monesti itselle
tarkoitetuista tuhlausrahoistaan mielellään antaa katutaiteilijoille tai
kerjäläisille. Hänellä on taas vaikeata laittaa säästöön rahaa. Pitkään
keskustelimme mihin hän haluaisi säästää, mutta hänellä ei ollut siihen mitään
tavoitteita. Nyt muutaman viikkoa sitten hän keksi, että hän haluaa hankkia
kameran. Hän on kova valokuvaamaan, joten tämä oli mielestäni loistava ajatus.
Nyt kun hänellä on selkeä fokus, niin tämä kannustaa häntä säästämään.
En sano, että kitsas kitupiikki olisi parempi kuin tuhlaileva törsääjä. Henkilö, joka on
liian säästäväinen saattaa olla hieman itsekäs eikä mielellään auta muita. Raha
sijoituksissa ja pankkitilillä ei lämmitä, jos sitä ei osaa käyttää. Kun me
kuolemme, emme voi ottaa täältä mitään mukaamme. Säästäväisen olisikin
tärkeätä oppia elämään hetkessä. Kulutuksesta nauttiva taas elää nimenomaan
hetkessä. Hän saattaa nauttia liiankin paljon hetkestä. Jos ei osaa laittaa
sivuun, niin on riski päätyä velkakierteeseen. Tasapaino näiden luonteiden
välillä on optimaalista.
Säästäväistä lasta
voidaan opettamaan nauttimaan kuluttamisesta ja antamisesta. Työkaluna voi
käyttää esimeriksi Viikkorahan kolmekirjekuorta. Meidän luonne ohjaa meitä tiettyyn suuntaan ja joudumme opettelemaan
asioita, jos ne eivät luonnostaan tunnu mukavilta. Säästäväinen lapsi voi nauttia
tuhlausrahoistaan, koska ne ovat tuhlaukselle korvamerkitty. Omalla esimerkillä
ja hieman pakottamalla antamaan lapsi oppii myös huomioimaan muita ja auttamaan
heitä, jotka sitä tarvitsevat. Rahan käytöstä nauttiva lapsi voi taas oppia säästämään.
Ensin joudutaan opettamaan säästämistä sekä vanhemman esimerkillä, että vaatimalla
että lapsi laittaa osan viikkorahoistaan säästöön. Kun säästämisestä on tullut
tapa, se ei olekaan niin vaikeata enää. Voidaan verrata säästämistä liikuntaan.
Pienenä opitut hyvät liikuntatottumukset kantavat pitkälle aikuisikään saakka.
Aikuisena on paljon vaikeampaa oppia liikkumaan säännöllisesti, jos sitä ei lapsena
ole tehnyt. Säästämällä tiettyyn tavoitteeseen ja saavuttamalla sen palkitsee
lasta, joka muuten kuluttaisi kaiken. Tästä lapsi saa positiivisen onnistumisen
kokemuksen. Kyseessä on pitkäjänteisestä ja johdonmukaisesta työstä, mitä me
vanhemmat joudumme sekä itsemme kanssa, että kasvatustyössämme tekemään.
Tunnistatteko itsessäsi säästäjän vai kuluttajan?
Näettekö näitä luonteenpiirteitä teidän lapsissanne?
Tunnisteet: kasvatus, kuluttaminen, luonne, säästäminen