Säästäminen on kivempaa kuin laihduttaminen

Laihduttaminen ei ole kivaa, näkyviä tuloksia halutaan nopeasti ja pysyvästi. Tiukalla laihdutuskuurilla tulee helposti retkahduksia ja sehän harmittaa. Tiedämme, että meidän pitää muuttaa elintapojamme, jotta saamme pysyviä tuloksia ja eroon jojoilusta. Parempi edetä pienin askelin kuin lähteä noudattamaan tiukkaa laihdutusohjelmaa. Lopullinen tavoite voi tuntua ylitsepääsemättömältä ja alkuinnostuksen jälkeen motivaatio lopahtaa helposti. Pienin askelin pääsemme lähemmäksi toivottua päämäärää. Välillä tulee suurempia tuloksia ja välillä etenemme hieman hitaammin. Pitkäjänteinen työ palkitsee ja saavutamme toivon mukaan pysyvän ihannepainomme ja keho voi paremmin.
Parempi edetä pienin askelin kuin lähteä noudattamaan tiukkaa laihdutusohjelmaa.
Säästämistä voi verrata laihduttamiseen. Säästökuurilla saadaan hyvä alkustartti säästämiselle. Emme ostaa mitään, teemme kaikki ruoat itse, emme lähde ystävien kanssa huvittelemaan – minimoimme kaiken kulutuksen. Jonkun aikaa tällaista kuuria jaksaa, mutta tässä helposti retkahtaa ja ostaa yhteensä 4 paria kenkiä kertaheitolla. Uskotellaan, että nyt on säästänyt ja karsinut niin paljon kuluissa, että ansaitsee nämä kengät. Olihan tässä kyseessä työkengistä. Olisiko kuitenkin ne yhdet kengät töihin riittäneet? Jälkikäteen harmittaa ja luopuu koko säästämishommasta. Onhan tällainen kituuttelu ihan syvältä.
Onhan tällainen kituuttelu ihan syvältä.
Ei kannata säästämisessäkään haukata liian isoa palaa kerrallaan. Tärkeätä on kuitenkin, että jotain tekee. On turha kuvitella, että jatkamalla nykyisellä tavalla saadaan erilainen lopputulos aikaiseksi. Aloita edes pienesti. Laihduttaminen voidaan myös aloittaa pikkuhiljaa. Jätetään herkut väliin ja aloitetaan liikunta. Jos vähennämme syömistämme liikaa, niin kehomme menee säästöliekille. Yhtälailla liian tiukka budjetti ei ole pitkäkestoista. Saatamme luovuttaa ja tuhlata monen viikon säästöt mielijohteesta, kuten minulla kävi kenkien suhteen.

Säästämisestä pitäisi tehdä pysyvä elintapa. Voimme kuitenkin hyödyntää aluksi rajattua säästökuuria, esimerkiksi määräaikainen kuuri tai tavoitesumman saavuttaminen. Näin saamme alkuinnostuksen säästämiseen. Kun kuuri päättyy ja tavoite saavutetaan, niin se palkitsee. Säästökuurin loputtua hellitetään ja jatketaan säästämistä pysyvimmällä ratkaisuilla. 

Palkkapäivänä laitetaan sivuun pieni summa. Huomamme, että pärjäämmekin loppukuukauden ilman tätä säästöön laitettua rahaa. Käytettävissä oleva summa on kuitenkin selkeästi suurempi kuin kuurin aikana, joten sen pitäisi olla helpompaa. Alku saattaa olla hidasta ja säästösumma tuntuu polkevan paikallaan kuurin jälkeen. Vähitellen ajan kuluessa, huomammekin, että olemme saaneet säästettyä sievoisen summan. Summa voi olla huomattavasti isompi kuin säästöön laitettu pääoma, jos lisäksi saamme vetoapua osakemarkkinoilta.

Pitkäjänteinen säästäminen tuo tuloksia ja määräaikaisella tiukalla säästökuurilla voidaan päästä mukavasti alkuun.

Tervetuloa seuraamaan Facebookissa.

Tunnisteet: